Island hopping – Turun ja Ahvenanmaan saaristossa

Turun saaristoon kuuluu yli 20 000 saarta. Vaikka omaa venettä ei omistakaan, pääsee tätä saaristoa ihailemaan rengastietä pitkin. Saarelta toiselle on helppo kulkea lossien ja lauttojen ansiosta Maisemat ovat yksinkertaisesti upeat. Moni suuntaa kesäisin saaristoon, mutta rengastien kohteet ovat saavutettavissa läpi vuoden. Saaristoon voi tehdä myös viikonloppureissuja. Tässä ajassa pääsee jo mukavasti saariston tunnelmaan.

Meillä kulkupelinä oli auto ja useista reittivaihtoehdoista valittiin seuraava: Parainen – Nauvo – Korppoo – Houtskär – Iniö – Kustavi – Brändö – Kumlinge – Vårdö. Kaikki muut lauttayhteydet olivat ilmaisia, paitsi Houtskär – Iniö ja Kustavista Ahvenanmaalle.

Reittikartta Saariston rengastie

Suunnittelimme ajoaikataulua niin, että ensimmäisen yön vietämme Houtskarissa. Muita suunnitelmia ei tehty. Mitään majoituksia tms. ei oltu koko reissun ajaksi varattu etukäteen.

Mossalan leirintäalue

Houtskarissa yövyimme Mossalan leirintäalueella ja jatkoimme aamupäivällä matkaa Iniöön. Reitti maksoi henkilöautopaikalla 35 euroa (edit vuonna 2020 40€/henkilöauto ja 75€ matkailuauto). Matka kesti noin tunnin. Iniöstä ei pääse suoraan seuraavalla lautalla eteenpäin, koska aikataulut kulkevat melkosen harvaan. Odotusaikaa oli 1h 30min, mutta mihinkäs lomalaisella olisi ollut kiire.

Lautta Kustavista

Kustavissa oli seuraava yöpaikka, josta seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Brändön kautta Kumlingeen. Ahvenanmaan lauttoja hoitaa Ålandstrafiken ja autopaikat kannattaa varata etukäteen. Läpiajo Kustavista saman päivän aikana Vårdön Hummelvikin on ajoneuvojen osalta kallis. Lauttamatkan saa saaristohinnalla eli halvemmalla, jos yöpyy jollain saarella reitin varrella.

Kumlinge

Varasimme lauttamatkat niin, että yövyimme Kumlingen saarella ja jatkoimme matkaa seuraavana päivänä. Internetistä varattaessa jokaisen välisataman matka piti erikseen varata, mutta hintaa näistä ei tullut lisää. Valitsimme yöpymispaikaksi Ledholmin leirintäalueen, joka sijaitsi sopivasti lähellä seuraavan aamun lauttasatamaa. Jos haluaa kuitenkin matkustaa yhdessä päivässä läpi Ahvenmaalle, varauksen saa ainoastaan tehtyä Ålandstrafikenin toimistosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kesäisin ei välttämättä sallita läpikulkuliikenteen varauksia lainkaan.

Viking Rosella

Matka jatkui Maarianhaminasta Ruotsiin, minne päästiin edullisesti Viking Rosellalla. Autopaikka ja 2 aikuista Maarianhaminasta Kapellskäriin, 16 euroa (Viking club-hinta).

Lue myös kokemuksemme Saariston rengastiestä vuonna 2020.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Close
Copyright © 2023 Lomavinkit.fi All rights reserved.
Close